Ulkona on kylmä kuin entisen neuvostoliittolaisen helvetissä, lunta sataa vaakasuoraan, tiet ovat liukkaita ja päät halkeilevat. Sitä pohtii kaikenlaista lumen peittämän helmikuun keskellä. Eletään nimittäin vuodenaikaa, jolloin suomalainen ihmismieli on synkimmillään ja alkukantaisimmillaan. Ei ole siis sattumaa, kun lehdestä saa lukea enemmän kuin kerran kuukaudessa miten "Pertsalla" ja "Hatella" (nimet muutettu) on tullut riitaa ja jossain vaiheessa iltaa se surullisen kuuluisa ase on lauennut yksityisasunnossa Kekkosenkadulla. Ja kyllä, alkoholilla on tässäkin tapauksessa ollut osuutta asiaan.
Ellei kyse ole joka poikamiehen laatujulkaisusta, Alibista, tulee ko. insidentin palstatila todennäköisesti olemaan verrattavissa koko tapahtuman säälittävyyteen. Samankaltaiset tarinat sivuutetaan useimmiten olankohautuksilla sekä aina niin rakentavilla "Helvetin juoppo/hullu/amatööri/juoppohullu amatööri"-kommenteilla. C'est la vie, sanoisi Anna Puu, sou not, sanoisi Matti Nykänen.
Vaikka jokainen meistä lähtee täältä jalat edellä, tavalla tai toisella, ei tavallinen kaduntallaaja enää osaa kunnioittaa toisen tavallisen kaduntallaajan kuolemaa. Miksei? Koska se ei ole mediaseksikästä. Laukesihan se ase Tony Halmeenkin yksityisasunnossa, eikä tapahtumapaikalla todennäköisesti pelkällä kaakaon nauttimisella selvitty. Kun täysin sama onnettomuus sattuu nuorelle hämeenlinnalaiselle atk-ohjelmoijalle, on ihmisten kiinnostus episodiin verrattavissa kiinnostukseen Kokemäenjoen ameebojen lisääntymistapoja kohtaan: sitä tapahtuu muttei ketään voisi vähempää kiinnostaa.
Tätä asennetta ei missään nimessä ainakaan paranna TV-ohjelmat, kuten esim. Greyn anatomia. Ohjelma ei mielestäni ole muuta kuin ihmisten tunteilla pelleilyä arkisessa ympäristössä, jossa ihmisen syntymä ja kuolema ovat alati läsnä. On myös hämmästyttävää, miten appelsiiniin tukehtuneen tuikitavallisen Rekka-Penan poismeno koskettaa yhtäkkiä toista Penaa yllättävänkin syvällä tasolla, kunhan vain toisen kuolema välitetään massamedian kautta.
Joku roti nyt tähän hommaan, hyvät ihmiset!
"Pidin kerran koemielessä ehjää turskaa kolme päivää hattuhyllyllä ja se oli edelleen oikein hyvää, kun söin sen." - Pentti Linkola, tuomiopäivän kalastaja ja vihreiden aatteiden kannattaja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olet hyvin sovittanut annetut sanat kolumnityyppiseen tekstiisi! Virkistävää!
VastaaPoistaNäinkin voi siis tehdä osuvan kolumnin :)
Tottahan tämä on. Kuolema on harvoin uutinen. Plussat taas myös osuvasta sanaseppoilusta. Ekofasisti Pentin sitaatin merkitys jää tosin multa aavistuksen hämärään.
VastaaPoistaMukava ja paikkansa pitävä teksti. Tykkään otsikosta, mutta Pertsan kommentti jää kyllä hieman irralliseks, vaikka nuo Pentin kommentit yleensäkin on aika, noh, mielenkiintoista luettavaa.
VastaaPoistaSamaa mieltä olen, että niin totta tämä sun kirjoituksesi on. Ja tekstisi tyyli iskee meikään vaan edelleen.
VastaaPoistaMeinasin itsekin käyttää C'est la vie-ilmaisun ekassa kirjoitelmaversiossani. Tuli kivasti käyttöön täällä, toi Nykäsen vastaveto on todella mainio.
Siinä täytyy kyllä olla samaa mieltä myös muiden kanssa, että Pentin kommentti jää inan irralliseksi, vaikka se saikin mut hymyilemään täällä kaikessa mielenkiintoisuudessaan.
Hauska teksti aiheesta huolimatta, Linkola-sitaatti aiheutti pientä hämmennystä kyllä.
VastaaPoista