Onko tämä paratiisi? Ei, enpä usko. Minulle luvattuja neitsyitä ei näy mailla eikä halmeilla. En myöskään usko, että paratiisissa leijuisi ilmassa palaneen ruudin ja kärynneen lihan katku. Tai mistä sitä tietää, kun en kerran ole ikinä aiemmin käynyt. Alan kuitenkin vähitellen ymmärtämään, että kauan odotettu tapaamiseni Jumalan kanssa lykkääntynee tovilla, kuin myös lihalliset nautinnot. Tällä hetkellä on tärkeämpää selvittää, missä minä oikeasti olen. Pääni liikahtaa juuri ja juuri yrittäessäni tarkkailla ympäristöä. Muistini palailee pätkittäin. Valittu...tehtävä...vihollinen...kytkin...KYTKIN! Viimeinen muistikuvani on, että painoin kytkintä päästääkseni vihani valloilleen. Huomaan puristavani kytkintä edelleen ja vähintään yhtä lujaa kuin hetkeä ennen tapahtumia, jotka johtivat minun liikkumattomuuteeni maassa. Mitä oikein tapahtui?
Räjähdevaljaat tuntuisivat olevan vielä ylläni, tai ainakin osittain. Suurin osa valjaissa olleista räjähteistä ovat myös yhä ylläni. Laita muslimi asialle ja tee itse perässä...Jostain syystä en tunne palavaa halua nousta ylös, joten tunnustelen kädell...hetkinen, missä minun käteni on?! Tuolla! Koetan kurottaa repaleisella, kyynärpäästä epämääräisesti silpoutuneella käsivarrentyngälläni, mutten millään yletä irronneeseen raajaani. Se näyttää sätkivän ja ikään kuin levottomasti naputtelevan maata odottaen, että sen omistaja löytäisi tämän. Tällä hetkellä olisin tyytyväinen pelkkään peukaloonkin. Tajuan vihdoin lakata puristamasta toista vähemmän vahingoittunutta kättäni. Tunnen rintakehässäni sekä vatsan alueella yli käsityskyvyn menevää kipua. Aivan kuten kehoni olisi ilmiliekeissä, ilman että pieninkään kipinä polttaisi nahkaani. Vaivalloisesti nostan kättäni ja lasken sen vatsani päälle. Käteni ei kuitenkaan pysähdy missään vaiheessa ja se sujahtaa kuin itsestään kehoni uumeniin. En kuluttanut ikinä hirveämmin aikaa koulun penkillä, mutta olen melko varma että käteni on juuri löytänyt ruuansulatukseen liittyviä elimiä.
Säikähdys on melkoinen, vaikka se tuleekin viitisen sekuntia jälkijunassa. Käteni lentää kaaressa ulos kehoni uumenista. Riuhtaisussa taisi olla turhankin paljon voimaa takana, sillä osa sisuskaluistani tarttui kiireessä käteeni, ja valuivat nyt kylkeäni pitkin kohti pölyistä maata. En ehdi miettimään tekoani sen enempää, huomatessani kulkukoiran, joka tuntui olevan erittäin kiinnostunut irronneesta kädestäni. Yrittäessäni häätää koiran tiehensä, suustani pääsee huudon sijasta kouristuksenomainen purskahdus verta ja rustonpalasia. Koira ei vastaa hiljaiseen avunhuutooni, vaan se istahtaa aivan minun viereeni ja rupeaa kalvamaan jo sinertäväksi muuttunutta kättäni. Minua kuvottaa, mutten enää usko osaavani oksentaa.
Pienen matkan päästä kuulen huutoa. Pelastus, vihdoin! Vaan kuinka väärässä onneton ihminen pystyykään olemaan. Sivusilmällä havaitsen pölyisen hahmon, joka lähestyy minua päästäen samalla matalia manauksia. Tuo mies...hän kuuluu vihollisiini! Hän on ilmeisesti selvinnyt räjähdyksestä. Lähestyessäni minua, mies lähti yllättäen hölkkään ja samassa tunnen kengän kärjen terävänä pistona ohimollani. Pääni heilahtaa velttona sivulle, mies potkaisee vielä toisen kerran. Korvani vuotavat verta, enkä enää kuule mitä mies minulle huutaa. Yritän kädentyngälläni suojata kasvojani, jolloin mies potkaisee minua kylkeen. Ulosvaluneet elimet tarttuvat hänen kenkiinsä ja mies tekee rivakan ravistusliikkeen jalallaan. Lisää minulle kuuluvaa lihallista omaisuutta sujahtaa ulos kuin itsestään ammollaan olevasta vatsastani. Tunnen kuinka vaivun vähitellen tiedottomaan tilaan. Katseemme kohtaavat viimeisen kerran, kun mies hyppää ilmaan ja laskeutuu tasajalkaa kasvoilleni. Hieman ennen kun menetän tajuni, tunnen lämpimän virtauksen kulkevan pitkin ruumistani. Viholliseni viimeistelee käsittelynsä virtsaamalla päälleni.
---
Onko tämä paratiisi? Ei, enpä usko. Minulle luvattuja neitsyitä ei vieläkään näy mailla eikä halmeilla. En myöskään usko, että paratiisissa se samainen kulkukoira, joka juuri söi minulta irronneen käden, söisi nyt minusta ulos valuvia sisuskaluja minun maatessani voimattomana maassa. Tai mistä sitä tietää, kun en kerran vieläkään ole päässyt käymään. Alan kuitenkin vähitellen ymmärtämään, että kauan odotettu tapaamiseni Jumalan kanssa ei tule koskaan tapahtumaan, lihallisista nautinnoista puhumattakaan.
Jumala on suurin vitsiniekka.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
perjantai 19. maaliskuuta 2010
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Isha
...Rasulu-llah. Avaan silmäni ja palaan tähän hetkeen. Ilma on kuiva ja pölynkatkuinen, mutta vuosien saatossa olen jo tottunut siihen. Synnyinhän minä muutaman korttelin päässä paikasta, johon minut on nyt tuotu. Katselen ympärilleni ja aistin suunnattoman kiireen kanssaihmisteni keskuudessa. Minä sen sijaan istun suolapatsaana huoneen keskellä. "Suolapatsas...", totean hiljaa itsekseni. En saisi edes ajatella noin!
Ainoastaan silmäni liikkuvat tarkastellessani ympäristöä. En tunnista ainuttakaan ihmistä. Tuntemattomat kasvot ympärilläni kuitenkin sanovat, miten minua ollaan koko ikäni valmisteltu tulevaan tapahtumaan. Ja ollaanhan minua kestitetty jo muutaman päivän ajan ja, taas kerran, tuntemattomien ihmisten toimesta. Sen kuitenkin tiedän, että isäni olisi minusta ylpeä. Kuin myös vanhempi veljeni, joka valitettavasti lähti samalla tavalla kuin isäni; jalat edellä.
Tunnen oloni jännittyneeksi, sillä epävarmuus on täyttänyt mieleni. Yhtä asiaa en kuitenkaan epäröi: vihollisiani. Minä vihaan heitä, vaikken ole ikinä tavannut heitä. Minä vihaan myös heidän perheitään ja ystäviään, vaikken ole ikinä tavannut heitäkään. Minä vihaan kaikkea mitä he edustavat, vaikka se on minulle vieläkin epäselvää. Mihin minua ollaan valmisteltu koko ikäni? Vihaamaanko? Menneisyys ei enää merkitse mitään, ainoastaan tuleva hetki joka koittaa hyvinkin pian.
Huoneessa tulee yhtäkkiä hiljaista ja kaikki kääntävät katseensa minuun. Tunnen oloni riisutuksi kaikkien näiden ihmisten edessä. Ääni pyytää minua riisumaan hienosta ja kalliista kankaasta tehdyn vaatteen, joka puettiin ylleni aiemmin päivällä. Kaksi huiviin verhoutunutta miestä kannattelee varovasti käsissään vyötä muistuttavia valjaita. Olen nähnyt vastaavanlaisen pukimen aiemminkin. Tosin ihmistä, jonka päällä vyö on ollut, en ole enää myöhemmin nähnyt. Hän on nyt paikassa, josta minäkin tulen myöhemmin löytämään itseni. Saatuani valjaat ylleni, sykkeeni nousee taivaisiin. Kun ihmiset ympärilläni kohottavat kätensä ilmaan huutomeren saattelemana, tunnen jo melkein pyörtyväni. Tunnen oloni tärkeäksi, mutten tiedä miksi. Samalla haluaisin juosta pakoon elämää, jota olen elänyt. Miksi? Miksi minä?
Astun ulos talosta. Aurinko paistaa suoraan silmiini, porautuen takaraivooni liekin lailla. Silti en tunne mitään. Kävelen päättäväisen rauhallisesti kohti päämäärääni. Kuitenkin epäröin enemmän kuin koskaan. Tiedän, että nyt on myöhäistä perääntyä. Kyynel vierii pitkin kuivaa poskeani ja haihtuu kuuman ilman mukana taivaisiin. Minäkin toivon haihtuvani ilmaan. Pysähdyn hetkeksi ja katson kohti taivasta. Toivon näkeväni isäni ja veljeni. Mitään merkkiä ei kuitenkaan näy, olen aivan yksin. Pääsen perille ja jähmetyn paikoilleni. Silmissäni sumenee ja suutani kuivaa. Havahdun kun joku tuijottaa minua; hän on saanut selville aikeeni. Käteni tavoittelee vyöhöni kiinnitettyä kytkintä. Samassa silmäni avautuvat. Minun ei enää tarvitse kysyä miksi, sillä tiedän nyt vastauksen:
Jumala on suurin.
Ainoastaan silmäni liikkuvat tarkastellessani ympäristöä. En tunnista ainuttakaan ihmistä. Tuntemattomat kasvot ympärilläni kuitenkin sanovat, miten minua ollaan koko ikäni valmisteltu tulevaan tapahtumaan. Ja ollaanhan minua kestitetty jo muutaman päivän ajan ja, taas kerran, tuntemattomien ihmisten toimesta. Sen kuitenkin tiedän, että isäni olisi minusta ylpeä. Kuin myös vanhempi veljeni, joka valitettavasti lähti samalla tavalla kuin isäni; jalat edellä.
Tunnen oloni jännittyneeksi, sillä epävarmuus on täyttänyt mieleni. Yhtä asiaa en kuitenkaan epäröi: vihollisiani. Minä vihaan heitä, vaikken ole ikinä tavannut heitä. Minä vihaan myös heidän perheitään ja ystäviään, vaikken ole ikinä tavannut heitäkään. Minä vihaan kaikkea mitä he edustavat, vaikka se on minulle vieläkin epäselvää. Mihin minua ollaan valmisteltu koko ikäni? Vihaamaanko? Menneisyys ei enää merkitse mitään, ainoastaan tuleva hetki joka koittaa hyvinkin pian.
Huoneessa tulee yhtäkkiä hiljaista ja kaikki kääntävät katseensa minuun. Tunnen oloni riisutuksi kaikkien näiden ihmisten edessä. Ääni pyytää minua riisumaan hienosta ja kalliista kankaasta tehdyn vaatteen, joka puettiin ylleni aiemmin päivällä. Kaksi huiviin verhoutunutta miestä kannattelee varovasti käsissään vyötä muistuttavia valjaita. Olen nähnyt vastaavanlaisen pukimen aiemminkin. Tosin ihmistä, jonka päällä vyö on ollut, en ole enää myöhemmin nähnyt. Hän on nyt paikassa, josta minäkin tulen myöhemmin löytämään itseni. Saatuani valjaat ylleni, sykkeeni nousee taivaisiin. Kun ihmiset ympärilläni kohottavat kätensä ilmaan huutomeren saattelemana, tunnen jo melkein pyörtyväni. Tunnen oloni tärkeäksi, mutten tiedä miksi. Samalla haluaisin juosta pakoon elämää, jota olen elänyt. Miksi? Miksi minä?
Astun ulos talosta. Aurinko paistaa suoraan silmiini, porautuen takaraivooni liekin lailla. Silti en tunne mitään. Kävelen päättäväisen rauhallisesti kohti päämäärääni. Kuitenkin epäröin enemmän kuin koskaan. Tiedän, että nyt on myöhäistä perääntyä. Kyynel vierii pitkin kuivaa poskeani ja haihtuu kuuman ilman mukana taivaisiin. Minäkin toivon haihtuvani ilmaan. Pysähdyn hetkeksi ja katson kohti taivasta. Toivon näkeväni isäni ja veljeni. Mitään merkkiä ei kuitenkaan näy, olen aivan yksin. Pääsen perille ja jähmetyn paikoilleni. Silmissäni sumenee ja suutani kuivaa. Havahdun kun joku tuijottaa minua; hän on saanut selville aikeeni. Käteni tavoittelee vyöhöni kiinnitettyä kytkintä. Samassa silmäni avautuvat. Minun ei enää tarvitse kysyä miksi, sillä tiedän nyt vastauksen:
Jumala on suurin.
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Juhannuksen taikaa Kyrvönkylässä
- Anteeksi, mutta tulisiko neiti mahdollisesti tanssimaan kanssani tänä kauniina juhannusiltana?
- Iha epaa, ku lesoil heeboil käy sairas munkki ku ne vedättää tasan homona niitku notkuu erkkinä fyrkkendaalin kaa mestoil tai repii himmeesti hildee ku ne tsuumailee numbat ku joku vinguttaa vinyylii seinäs ja kääntää sit fyffet ja joka skäiväril ei oo hilloo et vois roudaa Mäkkärist baitit mättöö, vaiks kevyet slaissit - se sukkii tosi syvält.
- A-aivan niin...no soisiko neiti minulle kunnian kulkea palan matkaa kanssanne, vaikkapa joenvartta pitkin? Samalla voisin näyttää neidille maaseutumme parhaita puolia, näin iltamyöhään.
- Ootsä muute hiffannu Flemaril Karhupuiston nurkal sellast toribuiduu, dörtsin pääl blukkaa Davidsson? Mä dallasin siit jonkun kerran ohi, mut fönarin etee oli pakko jäädä lesaa niit plagui. Niis oli paksul mustal tussilla töherrettyi tekstejä. Ne vaihtuu jotai kerran kuussa. Kesäl mä blukkasin, et meidän zsirika böndelle smiittaa ja sesongista kiittää. Tsägä tainnu futasta, ku gremman magaa ziidaa, melkein sliibaa, parskin pusaamisen jälkeen, flodet vihdoin kaveeras fjontan kanssa gimistä kesistä. Eli äijälle oli kai tulos skloddi.
- Oikein hyvää juhannuksen jatkoa, neiti hyvä...
- Iha epaa, ku lesoil heeboil käy sairas munkki ku ne vedättää tasan homona niitku notkuu erkkinä fyrkkendaalin kaa mestoil tai repii himmeesti hildee ku ne tsuumailee numbat ku joku vinguttaa vinyylii seinäs ja kääntää sit fyffet ja joka skäiväril ei oo hilloo et vois roudaa Mäkkärist baitit mättöö, vaiks kevyet slaissit - se sukkii tosi syvält.
- A-aivan niin...no soisiko neiti minulle kunnian kulkea palan matkaa kanssanne, vaikkapa joenvartta pitkin? Samalla voisin näyttää neidille maaseutumme parhaita puolia, näin iltamyöhään.
- Ootsä muute hiffannu Flemaril Karhupuiston nurkal sellast toribuiduu, dörtsin pääl blukkaa Davidsson? Mä dallasin siit jonkun kerran ohi, mut fönarin etee oli pakko jäädä lesaa niit plagui. Niis oli paksul mustal tussilla töherrettyi tekstejä. Ne vaihtuu jotai kerran kuussa. Kesäl mä blukkasin, et meidän zsirika böndelle smiittaa ja sesongista kiittää. Tsägä tainnu futasta, ku gremman magaa ziidaa, melkein sliibaa, parskin pusaamisen jälkeen, flodet vihdoin kaveeras fjontan kanssa gimistä kesistä. Eli äijälle oli kai tulos skloddi.
- Oikein hyvää juhannuksen jatkoa, neiti hyvä...
Tilaa:
Kommentit (Atom)
